Käyttääkö ammattilaiset kypärää?

girl riding black horse

Tällä kerralla kirjoitan aika vapaasti omista kokemuksista, joten rentoa lukemista?

Olet varmaan nähnyt ratsastajan hevosen selässä ilman kypärää, olet varmaan nähnyt ammattilaisen juoksuttavan hevosta ilman kypärää, ja olet varmaan nähnyt kun hevosta lastataan – jess – ilman kypärää. Missä menee raja, kypärä päässä vai poissa? Eri talleilla on usein eri käytäntöjä, ja jopa eri porukoilla samalla tallilla voi olla omat käytännöt. Joillakin on kypärä pakko aina, joillakin nuorilla hevosilla ja joillakin kypärä ilmestyy vasta kilpailuissa.

Olen ratsastanut talleilla jossa valmentajat sanovat “älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon”, mutta onko se lause tarpeeksi vahva kun kyseessä on poniratsastaja tai juniori joka katsoo valmentajaansa Jumalan tavoin? Vai tuleeko mieleen, että kun minä olen tarpeeksi hyvä minäkin saan ratsastaa ilman kypärää?

Tunnen monta ratsastajaa joille kypärä on tullut vakiovarusteeksi kilpailujen ulkopuolella vasta kun on kerran tullut isompi pipi päähän. Nostan tässä vaiheessa käden ylös, sillä olen toiminut samoin. Lähdin Sveitsiin valmentautumaan, ja minulle naurettiin kun puin saappaat ja kypärän kun olin menossa kävelemään hevosella. Opin nopeasti tallin tavoille, jalassa piti olla farkut jossa korkea vyötärö, jotta tupakka aski mahtu takataskuun, lenkkarit (mieluiten valkoiset) ja tukka ponnarilla tai lippis, mutta ei todellakaan kypärää. Tallin pää-ratsastaja kilpaili 150-160cm tasolla, ja pää-hoitaja oli yli 15 vuoden ajan hoitanut maailman huippu hevosia. Eli logiikkani oli, he kyllä tietävät miten tulee toimia…!

Noh, oli sitten estetunti jossa hypättiin 120-130-tasolla ilman jalustimia (valmentajani oli Irlantilainen, eli hänellä oli luontaisesti täydellinen istunta – minulla ei), lähestyin keskihalkaisijalla olevaa pystyä jonka alla oli kapea vesimatto, ja töks, rakas ruunani pysähtyi ja minä tipuin. Ilman kypärää, pää edellä, suoraan puomiin… Auts. Sen jälkeisen päänsäryn seurauksena (en tietenkään kertonut vanhemmilleni-olisivat varmaan passittanut takas Suomeen) ratsastin aina kypärä päässä – aina. Minua ei enään kiinnostanut jos joku nauraa tai hymähtää. Tiesin että tämä oli oikea ratkaisu.

Opin juoksuttamaan kypärä päässä vahingossa. Olin juoksuttamassa kivaa ruunaa toisen hevosen ratsastamisen jälkeen, joten kypärä jäi päähän. Kyseessä isohko, täysiikäinen ja kaikin tavoin “normaali ja turvallinen” perus ruuna. Hevonen seisoi vierelläni ympyrän keskellä, ja olin käymässä liinaa läpi ennen juoksuttamista, hevonen kuitenkin kokeneena tiesi seuraavan askeleen ja innostui hiukan ennenaikaisesti. Repäsi itsensä jonkun metrin sivulle ja teki ilo-pukin, ja osui takakaviollaan kypärän lippaani, joka irtosi… Onneksi ei osunut naamaan (ei olisi kyllä välttämättä pahentanut asiaa ?). Sen jälkeen, yllätys yllätys, en enään juoksuta tai aja hevosia maasta ilman kypärää.

Vielä yksi juttu, lastatessa hevostasi, muista että vaikka itse olet ehkä mielestäsi turvallisesti hevosen etuosan vieressä, avustajasi ei. Avustaja joka esim. sulkee puomin hevosen takana, on juuri sitä – hevosen takana. Ja se avustaja on usein rakas äiti, isä, kaveri joka ei välttämättä ole hevosten parissa yhtä tiiviisti kuin ratsastaja, eivätkä osaa ennakoida hevosen liikkeitä, joten lainatkaa vaikka tallista heille kypärä lastauksen ajaksi. (Useimmiten saat vanhan epäsopivan kypärän lainaksi, niin muistakaa ottaa kuva ennen kuin he riisuvat sen ?).

Käyttäkää ihanat kypäriä! Se on mahtava henkivakuutus, ja nykyään ne hengittää, ovat kevyitä, mukavia ja makeen näkösiä. Jos ikinä emmit – kypärä vai ei – laita se päähän! Et ole huono ratsastaja – vaan roolimalli!

Turvallista viikkoa kaikille!


Vastaa