Ratsastuskenttien pohjat ovat huomattavasti parantuneet, mutta Olympia-tason pohja omalla tallilla ei tietenkään ole mikään itsestään selvyys – suurin syy on hinta. Ajatellen ystäviä, jotka ovat ostaneet talli-kiinteistön, tai rakentanut tallin, on ratsastuspohja tai maneesi usein ollut rahareikä. No, raha määrä on aina hiukan pelottava (lue todella pelottava) kun tehdään mitään mikä liittyy hevosiin. Ensinnäkin suurin osa ei-hevos-ihmisistä, luulevat että kaikki jotka ovat osa hevos-maailmaa ovat vähintään miljonäärejä. Mutta näinhän ei ole. Juu on porukkaa jolla on rahaa, ilman muuta, mutta monelle ratsastus harrastuksena tai ammattina vie kaikki rahat. Eli rakennuttajia on hyvä kilpailuttaa huolella, ettei maksa “olet hevos-ihminen” – taksaa.

Kun rakentaa tallin Suomessa, ensimmäisten kysymyksien joukossa voi olla kenttä vai maneesi? Jos täytyy valita jompikumpi, niin helppoahan se ei ole. Suurin osa pien-talleista valitsee kentän. Ihan jees, mutta kuinka monta mukavaa kuukautta voi ratsastaa ulkokentällä Suomessa? Ei kovinkaan monta. Jos kentässä kaiken lisäksi on hiukan oma-viritteinen pohja ilman hyviä sala-ojia, saattaa olla että kenttää ei pääse paljookaan käyttää hyvä-pohjasena. Jos on ns. harraste-talli, maastot voi korvata kentän osaksi, mutta mikäli tallilla aidosti valmentaudutaan, tuo maneesin puute haasteita. Toki lähistöllä voi olla kiva maneesi-talli, jossa voi käydä, mutta kuinka monta päivää viikossa on aikaa lastata ja ajaa hevonen muualle ratsastettavaksi? Ja miten lastaamisen ja kuljettamisen riskit? Onko se sen arvoista? Vai olisiko sittenkin parempi satsata maneesiin ja maastoihin?

Olen itse kilpaillut kansallisella tasolla niin etten ole päässyt maneesiin kunnolla treenaamaan ratsastuskoulun tuntien vuoksi kuin pari kertaa viikossa. Useimmat päivät piti verrytellä ulkona ja laukkaaminen on sovitettu ratsastuskoululaisten hevostenvaihtojen ajaksi. Olen myös ollut tallilla missä ainoa kenttä, oli loivassa mäessä sijaitseva lammas aitaus – ja kyllä – lampaat olivat siellä mukana. Silloin maalattiin heinäseipäitä, ja hypättiin kaiken yli minkä sai sinne raahattua. Hauska muisto – mutta olisin mielummin ratsastanut hyvällä kentällä ja treenannut ammattimaisemmin. Hyvä puoli on kuitenkin ollut se, että hevoseni ovat saaneet liikkua monella eri tyyppisillä pohjilla. 

Aasinsilta.

Nykyään valitaan usein kuitupohja, en itse koe että olisi paljon parempia pohjia, mutta toki vaihtoehtoja löytyy. On kuitenkin tutkimuksia että kuitupohjat eivät sovi kaikille hevosille. Koska on paljon eri tutkimuksia ja kokemuksia pohjista, on mielestäni hyvä idea vaihdella alustaa. Esim. Kävelykoneen pohja, maneesin pohja, ulkokentän pohja ja maastoilupohja ovat erillaisia. Tällä tavalla välttää samaa liikerataa ja myös totuttaa hevosen useampiin pohjiin, joka on hyvä valttikortti kisoissa. 

Tulee muistiin yhdet SM-kisat, jolloin vettä tuli kuin Esterin takapuolesta. Puolet ratsukoista tulivat hylsyllä ulos, sillä hevoset eivät “hyväksyneet” pohjaa. Tuolloin olin iloinen siitä, että olin kaikkina huonokelisenä päivinä joutunut kotitallilla ratsastaa ulkona. Oppilaani saavat kiittää tätä muistoa kun olen niitä hypyttänyt ulkona kun sataa vaikka maneesi on ollut tyhjillään. Hyvä muistaa että ulkokaudella ratsastetaan aina ulkona, säästä riippumatta, ja me emme tosiaankaan asuta Floridassa.

Kun vanhoja VHS -kasetteja kurkin huomaan että yli puolet kisoista ratsastettiin “ennenvanhaa” huonoilla pohjilla, eli upottavilla, epätasaisilla, liukkailla, kovilla jne. Sen lisäksi usein aika pienissä tiloissa. Nykyään meillä on Suomessa hienoja kenttiä ja maneeseja jossa on loistavat pohjat. Pysykää niillä. Mikään ei ole niin turhaa kuin rikkoa hevonen huonon pohjan takia, I know – been there done that! 

Palaamme vielä myöhemmin ratsastuspohjiin, miten ne vaikuttavat fyysisesti hevosiin, ja mitä vaivoja voi välttää hyvän pohjan ansiosta.

Oikein hyvää ratsastusviikkoa kaikille, ja muistakaa treenata sateessa ettei se pääse yllättämään sinua tai ratsuasi kilpailuissa!