Oletko koskaan ratsastanut hevosella joka pelkää tiettyä kulmaa tai kohtaa maneesissa tai kentällä? Jos olet, ja tuntui ettei homma mennyt kuin Strömsössä, tämä artikkeli voi olla sinulle avuksi (toivottavasti😄).

Se mikä pelottavassa kulmassa onkin hassua, on että se voi olla hevoselle ensimmäisestä ratsastuskerrasta pelottava, tai sitten pelko alkaa yht’äkkiä. Tiedämme että hevonen on pakoeläin, ja pakoeläinhän selviytyy pakenemalla vaaratilanteessa. Kun niitä pitkiä hampaita joilla purra vastustajaa ei löydy, on parempi juosta karkuun, eikö vain? Kun hevonen kohtaa omasta mielestä vaara-tilanteen se jää hevosen muistiin. Fiksua siinä mielessä että oppii kerrasta. Mutta tämä aiheuttaa usein ongelmia kun eletään maailmassa jossa hevosen harvemmin aidostosti on vaarassa. Sitähän sanotaan että hevonen oppii huonoille tavoille sekunneissa, mutta niiden korjaamisessa voi kestää vuosia.

Kun hevonen pelästyy kulmaa, olet saattanut ratsastaa sen kulman ohi kirjaimellisesti satoja kertoja, mutta ehkä joku estetolppa tai puomi onkin eri tavalla kulmassa kuin aiemmin, ehkä varjo osuu ikkunasta hassusti siihen tai ehkä ulkoota kuuluu kova ääni juuri sillä hetkellä kun ratsastat kulman kohdalla. Kaikki nämä voivat aiheuttaa pelkoa kulmaa kohti tai mihin paikkaan tahansa, ilman meidän mielestä, järkevää syytä.

No mitäs sitten tehdään, kun hevonen ei suostu menemään kulmaan? Olen nähnyt niin paljon eri tapoja miten ratsastajat yrittävät korjata tilanteen, hauskoista hyvin huolestuttaviin. 

Aloitan ns. “Hyökkäys taktiikasta”. Hevonen pysähtyy ja ratsastajan ensi-reaktio on käydä hevosen kimppuun, joko puristaen jaloilla tai potkien tai riuhtoen ohjista. Ensinnäkään se ei ole kovinkaan mukavaa katseltavaa sivusta, mutta huonoin asia on että ratsastaja silloin vahvistaa hevosen epäilyn kohti kulmaa. Pilkotaan tilanne osiin; hevonen pysähtyy ja pelkää että jotain pahaa tapahtuu, ratsastaja potkaisee hevosta joka kaiken järjen mukaan tuntuu epämiellyttävältä, ja näin ratsastaja vahvistaa hevosen pelon – “kyllä, kannatti pelätä koska kulman kohdalla sattuu”.

Seuraavaa metodia kutsun “Mamma metodiksi” mennään maastakäsin liinan kanssa porkkana-saavi kädessä silittämään ja pussaamaan hevosta kulmaan, syöttäen koko tallin porkkanavarasto tyhjäksi. Söpöä, mutta hevonen ei minun kokemukseni mukaan lakkaa pelkäämästä kulmaa. Ensinnäkin kulmasta tehdään iso numero, ja toisekseen koko tilanne on hevoselle outo. Tuskin teet saman kun viet sen tarhaan tai pihalle? Ja hevosen ei pitäisi keskittyä herkkuihin, vaan sinuun, johtajaan, joka kertoo että kaikki on hyvin. Ja tilanne pitäisi mielestäni kohdata selästä, ei maasta.

Pulman ratkaisu. Olen niin monella, erityyppisellä hevosella kokenut tämän pulman ja ratkaissut sen että uskallan antaa vähän vinkkejä. Käytin samaa menetelmää myös ratsastuskoulun hevosilla, ja pulman ratkasemisessa ei kestä kuin pari kierrosta. 

Riippuen hevosen pelkotasosta, korjaamiseen menee 30sekuntia – 15min. Aloitan ratsastamalla hiukan kauempaa, kulmaa leikaten, samalla asettaen hevosta sisäänpäin, pyydän käynnissä tai ravissa hevosta työskentelemään. Eli en päästä hevosta tilanteeseen jossa se jännittyy, nostaa päätään ja alkaa tuijottaa kulmaa. Pyydän hevosta keskittymään minuun ja apuihini. Jos tunnen että hevosta jännittää pyydän pari väistöskelta tai ratsastan sulku- /avotaivutusta. Kulman jälkeen ratsastan temponvaihteluita ja teen voltteja, ihan mitä vaan jossa hevonen joutuu jatkuvasti keskittymään minuun. Ratsastan välillä lähemmäs kulmaa ja välillä kauempaa, lopuksi pyydän hevosta jatkamaan uraa pitkin pari kierrosta, kokoajan töitä tehden. Kun hevonen työskentelee rennosti avuilla*, annan pienen kävely tauon puolipitkillä ohjilla. En mene lähellekkään kulmaa. Tauon jälkeen (5min riittää) jatkan samaa kierrosta samalla työskentelytavalla. Kun hevonen on ok kulman kanssa, vaihdan suuntaa. Aloitan taas tarkasti pyytämällä avoja ja sulkuja hiukan kauempaa kulmasta, kierros kierrokselta lähstyen, kunnes voin rennolla hevosella seurata uraa. 

En Anna hevosen kävellä pitkin ohjin kohti kulmaa, antaen sille mahdollisuuden keksiä pelokkeita, pidän ohjat tuntumalla, olen läsnä. Muistutan mitä kaikki huippuratsastajat ja valmentajat ovat minulle aina sanoneet – sinun täytyy aina antaa hevoselle syy miksi olet selässä. En väitä etteikö hevonen pitäisi siitä että sitä ratsastetaan, mutta kun hevosta laittaa kuntoon, pitäisi viimeistään olla suunnitelma mitä treenaa ja miksi. Kun hevonen tekee järkevää ja suunniteltua työtä, sillä on turvallisempi olo. Kevyemmät päivät ja hönsöilyt voi halutessaan tehdä vaikka maastossa.

Toivottavasti tästä oli apua! Jos sinulla on hyviä vinkkejä niin jaa ne kansamme!

*kun sanon avuilla, tarkoitan että hevonen on ulko-ohjan ja sisäpohkeen välissä.